Tälläkertaa olkapää
Tänä vuonna minun kauteni loppui lyhyeen. Ehdin käymään vain neljä kilpailua sen aikana.
Kauden viimeiset kisat olivat Varkauden aluemestaruus kisat, eikä sekään ollut kokonainen kisa, vaan päättyi olkapää kivun takia viidennen heiton jälkeen keskeytykseen. Kilpailun jälkeiset fiilikset olivat todella haikeat, en tiennyt mitä minun kädelleni tehdään, tai meneekö kipu lepäämällä pois.
Katselin tilannetta muutaman päivän, jonka jälkeen päätimme mennä näyttämään kättä lääkärille. Hän tutki sitä ja laittoi lähetteen magneettikuvaan, jossa selvisi että talvella tapahtunut vamma ei ollutkaan parantunut ja vaivasi yhä. Leikkaukseen se olkapää tietysti meni, eli minun kauteni loppui juuri ennen kun piti ruveta valmistautumaan SM-kisoihin. Tilanne tuntui pahalta, kun heitto oli löytynyt Tampereen (Kallen leirillä) ja Karnevaalikisoissa tuli ennätys lähes joka heitolla eli olin pääsemässä kauden huippukuntoon.
Siinä harmiteltiin tilannetta hetken, mutta ei siinä mitään enää voinut tehdä, pakko oli vaan myöntää itselle, että leikkaukseen on mentävä ei se olkapää siitä itsekseen enää parannu. Vaikka kuinka yrittäisi, ei siitä enää kättä saataisi ennen kisoja.
Onneksi kävimme Pihlajalinna Itessä. Siellä asiat hoituvat hyvin, vaikka leikkaussali jäi juuri tuolla viikolla "kesälomalle". Saimme leikkauspäivän kahden viikon päähän tapahtuneesta, joka harmiksi kyllä oli vain 10 päivää ennen SM-kisoja, mutta ei käsi olisi tuonne itsekseen kuntoutunut.
Leikkauspäivänä olin todella epävarma leikkaukseen menosta. Olen paljon kuullut, että olkapääleikkauksen jälkeen ei olla enää takaisin huipulle tultu, kun ei ole olkapää enää sen jälkeen kestänyt. Suoraan sanoen pelotti, että itsestä tulee seuraava, joka ei enää pysty heittämään lupaavan alun jälkeen. Leikkaukseen menoa odotellessa viereisessä vuoteessa oli mies, joka seurasi aktiivisesti yleisurheilua ja kun hän heti leikkauksesta tullessaan totesi, että vähän aikaa enää niin taas keihäs lentää yhtä hyvin kuin ruuskasella" uteliaisuuteni heräsi. Rupesin juttelemaan hänen kanssaan urheilusta. Mies vielä toivotti hyvät tulevat kaudet, kun oli lähdössä leikkaussaliin.
Leikkaus sujui hyvin juuri niinkuin oli suunniteltu. Tiedostin kyllä, että kipeä se olkapää tulee olemaan, mutta en uskonut, että niin kipeä oli. Ainut asia mitä pystyin tekään pari seuraavaa yötä oli kävelemään. Vaan sen takia kävelemään, että huomio kiinnittyisi johonkin muuhun kuin olkapääkipuun. Olin jo hyvin epätoivoinen kun kipu ei meinannut helpottaa pariin viikkoon, mutta sitten kipu alkoi pikkuhiljaa hellittämään ja kättä pystyi jo liikuttamaan (vain hauiskäännön tyyppisiä liikkeitä, ei tietystikkään mitään mikä liikuttaisi olkapäätä).
Nyt leikkauksesta on kulunut reilut neljä viikkoa. Fysioterapia on aloitettu ja palautuminen on todella hyvällä mallilla ja onneksi fysioterapeutti Jari Puustinem on erikoistunut urheilufysioterapiaan. Eiköhän tästä vielä ihan kunnon käsi tule, ainakin töitä teen sen eteen.
TM
Instagram: tmpaldanius
Facebook: Tia-Maria Paldanius
Twitter: Tmpaldanius
Katselin tilannetta muutaman päivän, jonka jälkeen päätimme mennä näyttämään kättä lääkärille. Hän tutki sitä ja laittoi lähetteen magneettikuvaan, jossa selvisi että talvella tapahtunut vamma ei ollutkaan parantunut ja vaivasi yhä. Leikkaukseen se olkapää tietysti meni, eli minun kauteni loppui juuri ennen kun piti ruveta valmistautumaan SM-kisoihin. Tilanne tuntui pahalta, kun heitto oli löytynyt Tampereen (Kallen leirillä) ja Karnevaalikisoissa tuli ennätys lähes joka heitolla eli olin pääsemässä kauden huippukuntoon.
Siinä harmiteltiin tilannetta hetken, mutta ei siinä mitään enää voinut tehdä, pakko oli vaan myöntää itselle, että leikkaukseen on mentävä ei se olkapää siitä itsekseen enää parannu. Vaikka kuinka yrittäisi, ei siitä enää kättä saataisi ennen kisoja.
Onneksi kävimme Pihlajalinna Itessä. Siellä asiat hoituvat hyvin, vaikka leikkaussali jäi juuri tuolla viikolla "kesälomalle". Saimme leikkauspäivän kahden viikon päähän tapahtuneesta, joka harmiksi kyllä oli vain 10 päivää ennen SM-kisoja, mutta ei käsi olisi tuonne itsekseen kuntoutunut.
Leikkauspäivänä olin todella epävarma leikkaukseen menosta. Olen paljon kuullut, että olkapääleikkauksen jälkeen ei olla enää takaisin huipulle tultu, kun ei ole olkapää enää sen jälkeen kestänyt. Suoraan sanoen pelotti, että itsestä tulee seuraava, joka ei enää pysty heittämään lupaavan alun jälkeen. Leikkaukseen menoa odotellessa viereisessä vuoteessa oli mies, joka seurasi aktiivisesti yleisurheilua ja kun hän heti leikkauksesta tullessaan totesi, että vähän aikaa enää niin taas keihäs lentää yhtä hyvin kuin ruuskasella" uteliaisuuteni heräsi. Rupesin juttelemaan hänen kanssaan urheilusta. Mies vielä toivotti hyvät tulevat kaudet, kun oli lähdössä leikkaussaliin.
Leikkaus sujui hyvin juuri niinkuin oli suunniteltu. Tiedostin kyllä, että kipeä se olkapää tulee olemaan, mutta en uskonut, että niin kipeä oli. Ainut asia mitä pystyin tekään pari seuraavaa yötä oli kävelemään. Vaan sen takia kävelemään, että huomio kiinnittyisi johonkin muuhun kuin olkapääkipuun. Olin jo hyvin epätoivoinen kun kipu ei meinannut helpottaa pariin viikkoon, mutta sitten kipu alkoi pikkuhiljaa hellittämään ja kättä pystyi jo liikuttamaan (vain hauiskäännön tyyppisiä liikkeitä, ei tietystikkään mitään mikä liikuttaisi olkapäätä).
Nyt leikkauksesta on kulunut reilut neljä viikkoa. Fysioterapia on aloitettu ja palautuminen on todella hyvällä mallilla ja onneksi fysioterapeutti Jari Puustinem on erikoistunut urheilufysioterapiaan. Eiköhän tästä vielä ihan kunnon käsi tule, ainakin töitä teen sen eteen.
TM
Instagram: tmpaldanius
Facebook: Tia-Maria Paldanius
Twitter: Tmpaldanius
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti